Mä oon ollut Suomessa jo reilu puolitoista kuukautta. Niin vähän, mutta niin kauan. Tällä hetkellä mun vaihtovuosi tuntuu vaan unelta, aivan kuin en olisi missään ollutkaan, mutta samalla kaikki muistot ja kuvat muistuttavat ja tekevät kaiken todeksi. Mä oon niin onnellinen, että oikeasti lähdin ja koin kaiken, vaikka nyt onkin ikävä. Onneksi lennot takaisin on jo varattu...
On niin hankala yrittää tehdä "yhteenvetoa" koko vuodesta. Ihmiset kyselee "miten vuosi meni?" "oliko kivaa?", niin miten sä nyt siihen vastaat. "Meni hyvin ja oli kivaa joo". Niinpä mä ajattelin, että jos haluatte vielä kysellä jotain niin saatte kysyä, eli teen taas nyt tällaisen KYSYMYSPOSTAUKSEN.
Eli kysymyksiä tulemaan vaan!
Ja joo, mä tiedän että oon vähän ajastani jäljessä, eikä kukaan varmaan enää edes käy mun blogia tarkistamassa, mutta kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan, hehheh...
keskiviikko 20. elokuuta 2014
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Thoughts
Moi pitkästä aikaa! Mua ei oo näiden kahden viime kuukauden aikana huvittanut yhtään blogi (niin kuin varmaan on ollut huomattavissa..) Kaikki on kuitenkin hyvin, vaikka päälle painaakin kotiinlähtemisen-kriisi. Enää 47 päivää!! Viikonloppuina on aina jotain tekemistä, joten aika lentää vielä nopeammin.
En haluaisi lähteä, mutta haluan. En halua jättää mun kavereita ja perhettä täällä, mutta mulla on ikävä mun suomalaisia kavereita ja perhettä. En halua jättää sitä ihanaa tuoksua, joka täällä on lämpöisenä iltana, mutta haluan Suomen kesän ja sen yöttömät yöt, kun linnut laulaa ja järvi on tyyni. Mä haluan mennä saunaan, vaikken siellä usein käykään, perunaa, käristemakkaraa, sikapossua, mustikkapiirakkaa, lättyjä hillon kanssa, karjalanpiirakkaa... Mä haluan mennä Sällille. Vaasaan shoppailemaan ja elokuviin. Jurvan Grillille. Mä haluan ajaa meidän nurmikon ajettavalla ruohonleikkurilla. Ajaa mun mopolla ennen kuin saan (auton) ajokortin. Mennä teatteriin perheen kanssa. Ärsyyntyä korvan vieressä inisevästä hyttysestä, joka ei anna sun nukkua. Silittää mun kissaa. Tehdä Suomijuttuja.
En malta odottaa sitä että saan puhua suomea ja ymmärtää varmasti kaiken! Vaikka mä nyt osaan puhua italiaa ja ymmärrän suurimman osan kaikesta, niin mun pitää silti ajatella mitä puhun ja että muistan sanat, joita tarvitsen.. Ja jos joku käyttää jotain hienostosanaa niin en välttämättä ymmärrä, tai ihan vaan joku erilainen tapa ilmaista joku asia niin sormi saattaa kyllä mennä suuhun.. Toisaalta välillä kun skypetän perheen tai kavereiden kanssa, niin joku sana unohtuu suomeksi, että en kai sitten osaa kunnolla yhtään mitään kieltä XD
Tämä vuosi on ollut mahtava. Kun viime vuonna sain vahvistuksen, että pääsen Italiaan, mä kuvittelin itseni Roomaan, Milanoon, Venetsiaan - jonnekkin niistä kuuluisista italialaisista suurkaupungeista, en Sardiniaan 1500 asukkaan pikkukylään. Ennemmin en ollut edes varma kumpi kahdesta saaresta on Sisilia ja kumpi Sardinia! Täytyy myöntää, että kyllä mä vähän tunsin oloni vähän pettyneeksi ja kateelliseksi, koska kaksi muuta Suomityttöä pääsivät Milanon lähelle ja Triesteen, isoon kaupunkiin pohjois-Italiassa. Mytta näin jälkeenpäin oon onnellinen, että pääsin just tänne.
Suuressa kaupungissa en olisi saanut hillua kavereiden kanssa ulkona aamuun asti. En olisi saanut lähteä ulos silloin kun huvittaa. Täällä mun hostvanhemmat tuntee kaikki mun kaverit, joten heidän ei tarvitse huolehtia, että missä seuroissa mä liikuskelen. Okei, myönnetään, eihän täällä ole mitään, mutta onneksi mä olin jo tottunut siihen, koska eihän Jurvassakaan nyt sen kummemmin mitään ole. Jos mä oisin tullut jostain Tokiosta tänne Bortigaliin, muutos ois ollut liian suuri ja sopeutuminen olisi ollut vielä vaikeampaa kulttuurishokin ja kaiken muun lisäksi, mutta mulle tää sopi just hyvin.
Ja vaikka asunkin täällä, niin oon mä silti vähän sitä Saapastakin nähnyt. Oon käynyt Firenzessä ja Ravennassa. Tämän kuun lopussa meen käymään mun "serkun" luona Pisassa ja kesäkuussa alkavan Eurotourin aikana vieraillaan Milanossa ja Venetsiassa. Roomassa en ole päässyt käymään, mikä kyllä harmittaa valtavasti, mutta onhan tässä vielä koko elämä aikaa käydä siellä, kun nyt luultavasti tuun lentämään ton Helsinki-Rooma-Sardinia -reitin aika useaan kertaan :D
Näiden yhdeksän kuukauden ja yhdeksän päivän aikana mä oon saanut toisen perheen ja kodin, paljon lisää ystäviä ja tuttuja, niin täältä Sardiniasta, kuin Texasista, Meksikosta, Itävallasta ja kaikkialta muulta maailmasta. Mä tiedän, että olen aina tervetullut tänne ja toivon, että mun kaverit tulee vierailemaan Suomessa joku päivä.
Mun elämä on tällä hetkellä tulevaisuuden haaveilemista ja pelkäämistä. Haaveilen matkustamisesta ja siitä mitä kaikkea tulen näkemään ja kokemaan, mutta pelkään taakkaa opiskelusta, vastuudenottamisesta, työnteosta ja kotiinpaluusta. Mitä jos ei vain enää huvita mikään? Jos haluan vain jäädä tähän vuoteen, elää tässä vuodessa ikuisesti? Mulla ei ollut ongelmaa päästää irti Suomesta, mutta jos se ongelma tulee vastaan loppupäässä?
Kun mä palaan, mun pitää opetella elämään uudestaan arkea Suomessa, tekemään asiat kuten ne tehdään siellä, tottua ihmisten tapoihin. Mukautua uudestaan. Tästähän meille puhuttiin Rotary-kokouksissa ennen lähtöä. Kulttuurishokki mennessä ja kulttuurishokki tullessa.
No, kaikki aikanaan, mä elän nyt hetkessä kun vielä saan olla täällä. Vaikka kyllä mä haaveilen tässä samalla Suomesta. Tai siis ei näistä nyt osaa valita... ♥
PS. Seuratkaa mua Instagramissa: elinaxelisa
En haluaisi lähteä, mutta haluan. En halua jättää mun kavereita ja perhettä täällä, mutta mulla on ikävä mun suomalaisia kavereita ja perhettä. En halua jättää sitä ihanaa tuoksua, joka täällä on lämpöisenä iltana, mutta haluan Suomen kesän ja sen yöttömät yöt, kun linnut laulaa ja järvi on tyyni. Mä haluan mennä saunaan, vaikken siellä usein käykään, perunaa, käristemakkaraa, sikapossua, mustikkapiirakkaa, lättyjä hillon kanssa, karjalanpiirakkaa... Mä haluan mennä Sällille. Vaasaan shoppailemaan ja elokuviin. Jurvan Grillille. Mä haluan ajaa meidän nurmikon ajettavalla ruohonleikkurilla. Ajaa mun mopolla ennen kuin saan (auton) ajokortin. Mennä teatteriin perheen kanssa. Ärsyyntyä korvan vieressä inisevästä hyttysestä, joka ei anna sun nukkua. Silittää mun kissaa. Tehdä Suomijuttuja.
En malta odottaa sitä että saan puhua suomea ja ymmärtää varmasti kaiken! Vaikka mä nyt osaan puhua italiaa ja ymmärrän suurimman osan kaikesta, niin mun pitää silti ajatella mitä puhun ja että muistan sanat, joita tarvitsen.. Ja jos joku käyttää jotain hienostosanaa niin en välttämättä ymmärrä, tai ihan vaan joku erilainen tapa ilmaista joku asia niin sormi saattaa kyllä mennä suuhun.. Toisaalta välillä kun skypetän perheen tai kavereiden kanssa, niin joku sana unohtuu suomeksi, että en kai sitten osaa kunnolla yhtään mitään kieltä XD
Tämä vuosi on ollut mahtava. Kun viime vuonna sain vahvistuksen, että pääsen Italiaan, mä kuvittelin itseni Roomaan, Milanoon, Venetsiaan - jonnekkin niistä kuuluisista italialaisista suurkaupungeista, en Sardiniaan 1500 asukkaan pikkukylään. Ennemmin en ollut edes varma kumpi kahdesta saaresta on Sisilia ja kumpi Sardinia! Täytyy myöntää, että kyllä mä vähän tunsin oloni vähän pettyneeksi ja kateelliseksi, koska kaksi muuta Suomityttöä pääsivät Milanon lähelle ja Triesteen, isoon kaupunkiin pohjois-Italiassa. Mytta näin jälkeenpäin oon onnellinen, että pääsin just tänne.
Suuressa kaupungissa en olisi saanut hillua kavereiden kanssa ulkona aamuun asti. En olisi saanut lähteä ulos silloin kun huvittaa. Täällä mun hostvanhemmat tuntee kaikki mun kaverit, joten heidän ei tarvitse huolehtia, että missä seuroissa mä liikuskelen. Okei, myönnetään, eihän täällä ole mitään, mutta onneksi mä olin jo tottunut siihen, koska eihän Jurvassakaan nyt sen kummemmin mitään ole. Jos mä oisin tullut jostain Tokiosta tänne Bortigaliin, muutos ois ollut liian suuri ja sopeutuminen olisi ollut vielä vaikeampaa kulttuurishokin ja kaiken muun lisäksi, mutta mulle tää sopi just hyvin.
Ja vaikka asunkin täällä, niin oon mä silti vähän sitä Saapastakin nähnyt. Oon käynyt Firenzessä ja Ravennassa. Tämän kuun lopussa meen käymään mun "serkun" luona Pisassa ja kesäkuussa alkavan Eurotourin aikana vieraillaan Milanossa ja Venetsiassa. Roomassa en ole päässyt käymään, mikä kyllä harmittaa valtavasti, mutta onhan tässä vielä koko elämä aikaa käydä siellä, kun nyt luultavasti tuun lentämään ton Helsinki-Rooma-Sardinia -reitin aika useaan kertaan :D
Näiden yhdeksän kuukauden ja yhdeksän päivän aikana mä oon saanut toisen perheen ja kodin, paljon lisää ystäviä ja tuttuja, niin täältä Sardiniasta, kuin Texasista, Meksikosta, Itävallasta ja kaikkialta muulta maailmasta. Mä tiedän, että olen aina tervetullut tänne ja toivon, että mun kaverit tulee vierailemaan Suomessa joku päivä.
Mun elämä on tällä hetkellä tulevaisuuden haaveilemista ja pelkäämistä. Haaveilen matkustamisesta ja siitä mitä kaikkea tulen näkemään ja kokemaan, mutta pelkään taakkaa opiskelusta, vastuudenottamisesta, työnteosta ja kotiinpaluusta. Mitä jos ei vain enää huvita mikään? Jos haluan vain jäädä tähän vuoteen, elää tässä vuodessa ikuisesti? Mulla ei ollut ongelmaa päästää irti Suomesta, mutta jos se ongelma tulee vastaan loppupäässä?
Kun mä palaan, mun pitää opetella elämään uudestaan arkea Suomessa, tekemään asiat kuten ne tehdään siellä, tottua ihmisten tapoihin. Mukautua uudestaan. Tästähän meille puhuttiin Rotary-kokouksissa ennen lähtöä. Kulttuurishokki mennessä ja kulttuurishokki tullessa.
No, kaikki aikanaan, mä elän nyt hetkessä kun vielä saan olla täällä. Vaikka kyllä mä haaveilen tässä samalla Suomesta. Tai siis ei näistä nyt osaa valita... ♥
torstai 6. maaliskuuta 2014
On top of the world
Siis miten ihmeessä kuukausi voi mennä näin nopeasti?? Nämä (nyt jo) seitsemän kuukautta ovat hurahtaneet villiä vauhtia ja enää on jäljellä vain neljä! Tässä kuluneessa kuukaudessa on taas ehtinyt tapahtua vaikka mitä, vähän ikävämpiäkin asioita.
Mary lähti helmikuun alussa takaisin Texasiin perheen sairastapauksen takia :( Lähtö tulikin vielä hirveän lyhyellä varoitusajalla että mä en ainakaan osannut valmistautua siihen, ja sitten kun viimeisenä iltana halattiin viimeisen kerran, niin en mä ainakaan oikein edes tajunnut että Mary on lähdössä. Ja tällä hetkellä englannin puhuminen on koko ajan vain vaikeampaa ja vaikeampaa, ilman melkein joka päiväistä harjoitusta kun höpöteltiin Maryn kanssa!!
Maryn ollessa matkalla Ameriikkaa kohti mentiin luokan kanssa extempore pitsalle. Pitsa oli hyvää, teeveestä tuli jalkapalloa, pää tuli kipeeksi kun oli niin kova melu (ja niin hirveen kuuma kun mut laitettiin istumaan lämmityslaitteen viereen!) - täydellisen tyypillinen italialainen ilta. Kamera oli lopuksi ihan täynnä jotain ihmekuvia musta, mitäköhän mä tossakin oikein kuvittelen tekeväni...
Sitten menikin vissiin lähes kaksi viikkoa vähän sairastellessa ja odottaessa, ETTÄ MUN SUOMIPERHE TULEE SARDINIAAN!! Koko reissu oli vähän pikainen päätös, kun aluksi niiden ei pitänyt tulla, mutta sitten päätettiinkin toisin, ahahaa :D Ne tuli perjantaina 21. ja lähtivät 28. perjantaiaamuna varhain.
Mamutones, perinteisiä sardinialaisia karnevaaliasuja/maskeja + etelä-pohojammaalaaset.
Mun Sardinian sukua ja suomalainen perhe erään vanhan vanhan kartanon edessä, jonka joku englantilainen on joskus tuonne metsän keskelle rakentanut. Kivasti loistaa äitin vihertävänkeltanen ja Anitan pinkki takki tuolta mustan ja harmaan takkimeren seasta :D
Tää puu on suurin omaa lajiaan koko Euroopassa ja testattiin kuinka monta ihmistä tarvitaan sen ympäri. Neljätoista se tais sitten olla tolleen vähä ilmavasti, hahah :D
Tää ei oo sama puu, mutta samaa lajia kyllä. Sydän! ♥♥
Mun kaks perhettä ♥
Mentiin junalla ja tästä ei ehkä kauheen hyvin erota mutta siinä parin metrin päässä junaradasta oli ihan kivannäkönen pudotus.. Varmaan valehtelematta ainakin 200 metriä! Sitten vielä päälle se että juna heilutti ja kääntyili sen mukaan että pian tässä ollaan kumollaan, niin kyllä sitä vähän pisti jännittämään vaikken mä korkeita paikkoja pelkääkään...
Käytiin hostisän työpaikalla tutustumassa...
Käytiin Gavoissa, kun siellä oli karnevaalin takia semmonen juhla, jossa oli (jos en pahasti valehtele) yli 600 rumpua (ton tyylisiä, joka tolla pikkulapsella on sylissä) ja soittajaa tietenkin. Koko päivä meni sitten sellaisen tasaisen rytmin säestäessä...
Perinteenä on siis mustata naamat ja mun molemmille äideille sattui sitten ikävä yllätys - yks poijankloppi tuli takaa ja länttäs naaman ja korvan ja takinkin täyteen tuhkaa... Laitettiin myös mulle jonkun verran ettei mullekkin tulla laittamaan. Kyllä ne jossain välissä yrittikin mutta mä katoin niitä vihasesti ja sanoin lujasti "NO", niin säästyin sitten siltä, ehehee :D
Niin kaunis Sardinia ja sen korkein kohta. Siellä huipulla on jonkin verran luntakin!
Pääsin kuvaan hyvännäkösten tyyppien kans, eiks vaa?
Sitten perjantaina ne lähti. Kun pääsin takaisin Bortigaliin ja omaan huoneeseen oli vähän jännä olo. Lentokentällä mua ei edes oikein itkettänyt, mutta sitten kotiin päästyä mulle tuli yhtäkkiä jotenkin hirveen haikea olo. Muutenkin koko viikko oli hassu. Oli mahtavaa saada perhe tänne, mutta samalla se tuntui oudolta. Yhtäkkiä mun SUOMIperhe tupsahti tänne SARDINIAelämän keskelle..
Eipä siinä sitten kuitenkaan paljon lepäilty kun maaliskuun 1. päivä täällä Bortigalissa oli karnevaalikulkue ja mulla oli vielä päivää ennemin puku tekemättä/hankkimatta! Ostettiin jo kangas ja kaikki valmiiksi että hostäiti tekee puvun itse, mutta sitten joltain tädiltä löytyikin valmiina :)
Barbie-nukkejakin löytyi kolme, oli tennisbarbie ja grillaajabarbie..
Anna ja Miriam oli Ohukainen ja Paksukainen
Me oltiin siis nunnia, munkkeja, meiltä löytyi Papamobiili eli Paaviauto ja kaksi paaviakin! Oli ihan mahtava ilta ja oon taas yhden kokemuksen rikkaampi, kun eihän tuota karnevaalia Suomessa juhlita :) Sää oli vain tosi inhottava, satoi (välillä tuli rakeitakin) ja tuuli niin että nunnien kaavut vain liehuivat tuulessa!
Sunnuntaina lounaan jälkeen lähdettiin Santu Lussurgiu nimiseen kylään katsomaan Sa Carrelaa, joka on vanha karnevaaliperinne. Eli käytännössä ratsukot laukkaa täyttä laukkaa kapeaa tietä pitkin hienot asut päällään.
Näitä tälläsiä kuvia tuli aika paljon, ne hevoset vilisti siitä silmien ohi niin lujaa.. Mutta tän laitoin sen takia, koska ratsastajat oli pukeutuneet minioneiksi!!
Tiistaina lähdettiin Oristanoon, läheiseen kaupunkiin katsomaan La Sartigliaa, maailmankuulua tapahtumaa, joka on sekin vanha karnevaaliperinne, vaihtarien kanssa (Rotaryn järjestämä reissu siis oli) ja ihmisiä tulee joka puolelta maailmaa sitä seuraamaan. Istuinkin yhdessä välissä jonkun pariskunnan vieressä ja englantiahan ne puhuivat.
Ensin yksi pääratsastaja, joka tänä vuonna oli nainen, puetetaan. Tämä tyyppi vain istuu rauhassa puolitoista tuntia, kun nuo kaksi nuorta naista pukeutuneina Sardinian kansallispukuun, puettaa hänet. Kuulostaa aika tylsältä, vai mitä? Mutta ei se nyt niin tylsää ollut! Lopuksi hänelle laitetaan vielä tuo huntu ja naamari, joka jokaisella ratsastajalla täytyy olla (siis vain se naamari, huntu on vain tuolla pääjepulla).
Tässä keskimmäisenä näkyy pääratsukko puetettuna. Kaikilla hevosilla on tuollaiset samanlaiset kukalliset koristeet.
Sartiglia tarkoittaa siis käytännössä että hevonen laukkaa hullun lujaa ja ratsastaja yrittää sitten napata miekallaan tuon pienen tähden. Kuulostaa ihan mahdottomalta! Mutta tiistaina n. kolmestasadasta ratsukosta 24 sai napattua tähden.
Tiistaina odotin vielä innolla Le pariglie, eli kolme hevosta laukkaavat lujaa vierekkäin ja kolme ratsastajaa tekee hienoja temppuja niiden selässä, mutta tämä peruttiin huonon sään takia, yhyhyy :(
Nyt lauantaina mennään Macomeriin karnevaalikulkueeseen ja mä maalaan naamani Suomen lipuksi :p Sitten 15. ja 16. päivä Bortigalissa pidetään omat Le Parigliet, että se vähän lievittää tätäkamalaa, raastavaa, tuskaa harmitusta siitä etten niitä tiistaina Oristanossa nähnyt.
PS. En tiedä saitteko minkäänlaista kuvaa Carrellasta, Sartigliasta tai Parigliesta.. Parhaani mukaan yritin selittää mahdollisimman lyhyesti että jaksaisitte lukea :D
PPS. OON IHAN RAKASTUNUT IMAGINE DRAGONSIIN! ♥
Mary lähti helmikuun alussa takaisin Texasiin perheen sairastapauksen takia :( Lähtö tulikin vielä hirveän lyhyellä varoitusajalla että mä en ainakaan osannut valmistautua siihen, ja sitten kun viimeisenä iltana halattiin viimeisen kerran, niin en mä ainakaan oikein edes tajunnut että Mary on lähdössä. Ja tällä hetkellä englannin puhuminen on koko ajan vain vaikeampaa ja vaikeampaa, ilman melkein joka päiväistä harjoitusta kun höpöteltiin Maryn kanssa!!
Maryn ollessa matkalla Ameriikkaa kohti mentiin luokan kanssa extempore pitsalle. Pitsa oli hyvää, teeveestä tuli jalkapalloa, pää tuli kipeeksi kun oli niin kova melu (ja niin hirveen kuuma kun mut laitettiin istumaan lämmityslaitteen viereen!) - täydellisen tyypillinen italialainen ilta. Kamera oli lopuksi ihan täynnä jotain ihmekuvia musta, mitäköhän mä tossakin oikein kuvittelen tekeväni...
Sitten menikin vissiin lähes kaksi viikkoa vähän sairastellessa ja odottaessa, ETTÄ MUN SUOMIPERHE TULEE SARDINIAAN!! Koko reissu oli vähän pikainen päätös, kun aluksi niiden ei pitänyt tulla, mutta sitten päätettiinkin toisin, ahahaa :D Ne tuli perjantaina 21. ja lähtivät 28. perjantaiaamuna varhain.
Sitten perjantaina ne lähti. Kun pääsin takaisin Bortigaliin ja omaan huoneeseen oli vähän jännä olo. Lentokentällä mua ei edes oikein itkettänyt, mutta sitten kotiin päästyä mulle tuli yhtäkkiä jotenkin hirveen haikea olo. Muutenkin koko viikko oli hassu. Oli mahtavaa saada perhe tänne, mutta samalla se tuntui oudolta. Yhtäkkiä mun SUOMIperhe tupsahti tänne SARDINIAelämän keskelle..
Eipä siinä sitten kuitenkaan paljon lepäilty kun maaliskuun 1. päivä täällä Bortigalissa oli karnevaalikulkue ja mulla oli vielä päivää ennemin puku tekemättä/hankkimatta! Ostettiin jo kangas ja kaikki valmiiksi että hostäiti tekee puvun itse, mutta sitten joltain tädiltä löytyikin valmiina :)
Me oltiin siis nunnia, munkkeja, meiltä löytyi Papamobiili eli Paaviauto ja kaksi paaviakin! Oli ihan mahtava ilta ja oon taas yhden kokemuksen rikkaampi, kun eihän tuota karnevaalia Suomessa juhlita :) Sää oli vain tosi inhottava, satoi (välillä tuli rakeitakin) ja tuuli niin että nunnien kaavut vain liehuivat tuulessa!
Sunnuntaina lounaan jälkeen lähdettiin Santu Lussurgiu nimiseen kylään katsomaan Sa Carrelaa, joka on vanha karnevaaliperinne. Eli käytännössä ratsukot laukkaa täyttä laukkaa kapeaa tietä pitkin hienot asut päällään.
Tiistaina lähdettiin Oristanoon, läheiseen kaupunkiin katsomaan La Sartigliaa, maailmankuulua tapahtumaa, joka on sekin vanha karnevaaliperinne, vaihtarien kanssa (Rotaryn järjestämä reissu siis oli) ja ihmisiä tulee joka puolelta maailmaa sitä seuraamaan. Istuinkin yhdessä välissä jonkun pariskunnan vieressä ja englantiahan ne puhuivat.
Tiistaina odotin vielä innolla Le pariglie, eli kolme hevosta laukkaavat lujaa vierekkäin ja kolme ratsastajaa tekee hienoja temppuja niiden selässä, mutta tämä peruttiin huonon sään takia, yhyhyy :(
Nyt lauantaina mennään Macomeriin karnevaalikulkueeseen ja mä maalaan naamani Suomen lipuksi :p Sitten 15. ja 16. päivä Bortigalissa pidetään omat Le Parigliet, että se vähän lievittää tätä
PS. En tiedä saitteko minkäänlaista kuvaa Carrellasta, Sartigliasta tai Parigliesta.. Parhaani mukaan yritin selittää mahdollisimman lyhyesti että jaksaisitte lukea :D
PPS. OON IHAN RAKASTUNUT IMAGINE DRAGONSIIN! ♥
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Being an exchange student part 2
WHEN A STRANGER SPEAKS TO YOU IN YOUR NATURAL LANGUAGE:
Tämä tapahtui mulle kerran, Milanon lentokentällä kun oltiin palaamassa kotiin Prahasta. Luokalla, jonka kanssa me oltiin oltu Prahassa, oli yks poika, joka oli viime vuonna ollut kuusi kuukautta Turussa ja hän tunsi yhden milanolaisen tytön, joka taas oli ollut koko viime vuoden Suomessa. Aluksi koko tilanne oli vähän sekava enkä mä tajunnut mistä oli kyse ja mietin vain että "kuka toi tyttö nyt oikein on?" Ja sitten tämä alkaa puhumaan lähes virheetöntä suomea. Lähes virheetöntä. Aluksi en erottanut mitään aksenttia, olis mennyt ihan suomalaisesta, vaikka kyllä sitten hetken päästä alkoikin virheitä tulemaan kun puhuttiin kauemmin, mutta silti! Mä olin ihan ällikällä lyöty.
WHEN YOU ACCIDENTALLY SPEAK THE WRONG LANGUAGE:
Tätä on tapahtunut aika useinkin, mutta esimerkiksi heti Emilyn, sen milanolaisen tytön, tapaamisen jälkeen menin puhumaan Marylle ja aloin vaan puhua suomeksi. Siis mä en edes heti tajunnut sitä, paasasin varmaan viis kokonaista virkettä menemään ja sitten vasta tajusin että mitä kieltä olin puhumassa.
WHEN YOU PUT 2 AND 2 TOGETHER AND FINALLY UNDERSTAND A CERTAIN PHRASE:
Välillä tuntee itsensä niin tyhmäksi kun ei ole ennemmin tajunnut jotain asiaa...
WHEN SOMEONE OVER-EXPLAINS A WORD YOU ALREADY KNOW:
... mutta sitten kun sä tiedät jonkun sanan/kielioppiasian ja ihmiset alkavat selvittämään sitä sulle juurta jaksain, niin alkaa tympimään. Tai se, että ihmiset pelkää etten ymmärrä ja yrittävät puhua hitaasti ja käyttää helppoja sanoja. Kyllä mä ymmärrän! Ja jos en kahta sanaa tiedä, niin ymmärrän kuitenkin sen pointin!
WHEN SOMEONE ASKS YOU HOW'S THE FOOD IN YOUR HOST COUNTRY:
Noh, Italiassahan sitä ollaan.
WHEN ALL YOUR FRIENDS EXCEPT YOU ACTUALLY HAVE TO STUDY:
WHEN YOU FEEL TOTALLY FRIEND-LESS:
It happens.
WHEN YOU FIRST MET THE OTHER EXCHANGE STUDENTS IN YOUR HOST TOWN:
WHEN YOU'RE MORE INTERESTED WATCHING PEOPLE SPEAK THAN YOU ARE IN LISTENING TO THEM:
Alussa totuin vain olemaan keskittymättä siihen mitä ihmiset puhuu, koska mä en ymmärtänyt. Sitten siitä kehittyi tapa ja nyt sitä tapahtuu vahingossa ja usein löydän itseni esim. tuijottamasta kiinnostuneempana ruokalautasta kuin osallistumaan keskusteluun.. Paha tapa, paha tapa.
WHEN YOU TAKE THE SAME EXAMS AS THE REST OF YOUR CLASSMATES:
AND WHEN SUDDENLY IT'S FEBRUARY 2014, AND YOUR EXCHANGE IS FLYING BY :(
All gifs from Blazers and Pins
torstai 30. tammikuuta 2014
Heyyy brother
Kröhöm.. Sain vihdoin ja viimein innostuksen kirjoittaa blogiin (oli jo aikakin!) Mitähän kaikkea mulle on tapahtunut sitten viime kerran?
Emma, Lorenzo ja Giulia :)
Vietettiin uutta vuotta kaveriporukalla, syötiin ja ammuttiin pari rakettiakin ja tammikuun 1. syötiin porukalla sukulaisten kanssa ja pelattiin bingoa!
Tammikuun 3. päivä oli isot synttäribileet Macomerissä, juhlittiin mm. Kevinin (meksikolaisvaihtari) 18-synttäreitä ja 11. tammikuuta oli läheisessä kylässä "Festa di Leva" eli paikkakunnan -95 syntyneet järjestivät bileet. Sinä iltana tuli kyllä tanssittua aika paljon! Täällä siis on yleinen tapa, että joka vuosi se "vuosikerta" joka täyttää 18v. järjestää juhlat (eli noi ysivitoset oli vähän myöhässä, varastivat meidän ysikutosten vuoden!) Ja meidän Bortigalin -96 on tarkoitus järjestää Festa di Leva ennen kuin mä lähden, mutta mun Suomessa oleva hostsisko on jo palautunut.
6.1. eli Suomen loppiaisena täällä vietetään Befanaa, joka on vähän niin kuin meidän pääsiäinen/amerikkalainen joulusukka perinne. Täällä lapset (miksei aikuisetkin) uskoo että yön aikana la Befana eli noita-akka pistää semmosen ison sukan täyteen murua ja tossa ylhäällä näkyy tämän vuoden saalis. Tässä kuvas ei kauheen hyvin näy, mutta tuolla Kinder Bueno patukoiden etupuolella ne pilkottaa, nimittäin Ferrero Rocherit. Ne on niin hyviä! Sisällä on hasselpähkinätahnaa ja kokonainen pähkinä ja ne on päällystetty maitosuklaalla, jossa on jotain hasselpähkinä hippuja.. Ah, taivas ♥
Jossain vaiheessa meidän piti piirtää kuvikseen ja mä tein Michelangelon Davidin, tai siis piirsin vain kasvot. Noista hiuksista tuli kyllä tosi kököt koska mä aloin kyllästyä, hahah :D Ja ton Sardegna 360 -kirjan sain mun hostäidin siskolta ja hänen perheeltään myöhäisenä joululahjana ja toi on kyllä niin mahtava! Kuvat on ihan mielettömän kauniita, on saatu vangittua jonkun verran tätä Sardinian luonnon kauneutta.
18.-19. oli Sant'Antonion juhla ja sitä juhlitaan ainakin koko Sardiniassa, Italiasta en oo varma, ja aika monessa paikassa sytytetään kokko (meinasin kirjottaa nuotio, mutta taitaa mennä vähän nuotio-käsitteen yläpuolelle). Toi puu joka kököttää keskellä on ihan ontto sisältä ja pimeällä näkyi hienosti kun tuli loisti ja liekit kurkottelivat sieltä puun sisältä! Lauantaina ja sunnuntaina oli siis lounaat ja illalliset ja tuli taas syötyä ihan liikaa, huhhuh.. Kyllä tosta kuvasta "nuotion" edessä näkyy että posket on jotenkin kummasti levenneet... :(
En oo amerikkalainen, mulla ei ollu mukana omaa lippuani ja autoin Marya sen jättimäisen lippunsa kanssa!
Itävaltalainen Hanni ja Mary ♥
Meillä oli viime viikonloppuna Sardinian vaihtareiden tapaaminen ja oli tosi hauskaa ja sain tutustua paremmin kaikkiin! Sunnuntai aamulla me juostiin 2km hyväntekeväisyys juoksu Rotarin END POLIO NOW -paidat päällä (mulle annettiin XL ja oikee koko olis varmaan ollu M, toi oli mulle yhtä istuva kuin teltta..) Sain taas annettua pinssejä jonkun verran, mutta mulla on silti vielä ihan kauheesti jäljellä :o
Tältä mun bleiseri tällä hetkellä näyttää, toi selässä oleva lappu on siitä hyväntekeväisyysjuoksusta :) Tässä kuvassa näyttää että mulla ois kauheen vähän pinssejä, mutta kyllä niitä oikeesti on aika paljon!
Oops, tuli vissiin vähän tanssittua, oon ihan punanen!
Sunnuntaina Sassarista (vajaan tunnin matka Bortigalista) meitä - mua, Marya ja Keviniä - tuli hakemaan mun hostäidin sisko ja ajettiin suoraan Bortigaliin koska Sant'Antonion juhla jatkui vielä viime viikonloppunakin lounaan ja illallisen ja tanssin ja karaoken muodossa. Kevinin hostisä tuli hakemaan hänet kotiin, mutta Mary nukkui meillä eikä menty maanantaina kouluun..
Oon alottanut Geishan muistelmat -kirjan lukemisen italiaksi! Lukeminen on hirvittävän hidasta mutta ainakin ymmärrän suurimman osan :) Nyt on ihan hirveä lukemisinnostus, luin Dan Brownin Infernon suomeksi ja 50 Shades of Grey englanniksi tammikuun aikana!
Tässä nyt siis tämän kuukauden tekemisiä, kirjoittelen viimeistään taas kuukauden päästä, hahah.. No ei kyllä mä ainakin yritän taas sitten kun on innostusta :)
PS. Helmikuun 5. päivä tulee puoli vuotta täyteen!!
Vietettiin uutta vuotta kaveriporukalla, syötiin ja ammuttiin pari rakettiakin ja tammikuun 1. syötiin porukalla sukulaisten kanssa ja pelattiin bingoa!
Tammikuun 3. päivä oli isot synttäribileet Macomerissä, juhlittiin mm. Kevinin (meksikolaisvaihtari) 18-synttäreitä ja 11. tammikuuta oli läheisessä kylässä "Festa di Leva" eli paikkakunnan -95 syntyneet järjestivät bileet. Sinä iltana tuli kyllä tanssittua aika paljon! Täällä siis on yleinen tapa, että joka vuosi se "vuosikerta" joka täyttää 18v. järjestää juhlat (eli noi ysivitoset oli vähän myöhässä, varastivat meidän ysikutosten vuoden!) Ja meidän Bortigalin -96 on tarkoitus järjestää Festa di Leva ennen kuin mä lähden, mutta mun Suomessa oleva hostsisko on jo palautunut.
6.1. eli Suomen loppiaisena täällä vietetään Befanaa, joka on vähän niin kuin meidän pääsiäinen/amerikkalainen joulusukka perinne. Täällä lapset (miksei aikuisetkin) uskoo että yön aikana la Befana eli noita-akka pistää semmosen ison sukan täyteen murua ja tossa ylhäällä näkyy tämän vuoden saalis. Tässä kuvas ei kauheen hyvin näy, mutta tuolla Kinder Bueno patukoiden etupuolella ne pilkottaa, nimittäin Ferrero Rocherit. Ne on niin hyviä! Sisällä on hasselpähkinätahnaa ja kokonainen pähkinä ja ne on päällystetty maitosuklaalla, jossa on jotain hasselpähkinä hippuja.. Ah, taivas ♥
Jossain vaiheessa meidän piti piirtää kuvikseen ja mä tein Michelangelon Davidin, tai siis piirsin vain kasvot. Noista hiuksista tuli kyllä tosi kököt koska mä aloin kyllästyä, hahah :D Ja ton Sardegna 360 -kirjan sain mun hostäidin siskolta ja hänen perheeltään myöhäisenä joululahjana ja toi on kyllä niin mahtava! Kuvat on ihan mielettömän kauniita, on saatu vangittua jonkun verran tätä Sardinian luonnon kauneutta.
18.-19. oli Sant'Antonion juhla ja sitä juhlitaan ainakin koko Sardiniassa, Italiasta en oo varma, ja aika monessa paikassa sytytetään kokko (meinasin kirjottaa nuotio, mutta taitaa mennä vähän nuotio-käsitteen yläpuolelle). Toi puu joka kököttää keskellä on ihan ontto sisältä ja pimeällä näkyi hienosti kun tuli loisti ja liekit kurkottelivat sieltä puun sisältä! Lauantaina ja sunnuntaina oli siis lounaat ja illalliset ja tuli taas syötyä ihan liikaa, huhhuh.. Kyllä tosta kuvasta "nuotion" edessä näkyy että posket on jotenkin kummasti levenneet... :(
Meillä oli viime viikonloppuna Sardinian vaihtareiden tapaaminen ja oli tosi hauskaa ja sain tutustua paremmin kaikkiin! Sunnuntai aamulla me juostiin 2km hyväntekeväisyys juoksu Rotarin END POLIO NOW -paidat päällä (mulle annettiin XL ja oikee koko olis varmaan ollu M, toi oli mulle yhtä istuva kuin teltta..) Sain taas annettua pinssejä jonkun verran, mutta mulla on silti vielä ihan kauheesti jäljellä :o
Tältä mun bleiseri tällä hetkellä näyttää, toi selässä oleva lappu on siitä hyväntekeväisyysjuoksusta :) Tässä kuvassa näyttää että mulla ois kauheen vähän pinssejä, mutta kyllä niitä oikeesti on aika paljon!
Sunnuntaina Sassarista (vajaan tunnin matka Bortigalista) meitä - mua, Marya ja Keviniä - tuli hakemaan mun hostäidin sisko ja ajettiin suoraan Bortigaliin koska Sant'Antonion juhla jatkui vielä viime viikonloppunakin lounaan ja illallisen ja tanssin ja karaoken muodossa. Kevinin hostisä tuli hakemaan hänet kotiin, mutta Mary nukkui meillä eikä menty maanantaina kouluun..
Oon alottanut Geishan muistelmat -kirjan lukemisen italiaksi! Lukeminen on hirvittävän hidasta mutta ainakin ymmärrän suurimman osan :) Nyt on ihan hirveä lukemisinnostus, luin Dan Brownin Infernon suomeksi ja 50 Shades of Grey englanniksi tammikuun aikana!
Tässä nyt siis tämän kuukauden tekemisiä, kirjoittelen viimeistään taas kuukauden päästä, hahah.. No ei kyllä mä ainakin yritän taas sitten kun on innostusta :)
PS. Helmikuun 5. päivä tulee puoli vuotta täyteen!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)