Thoughts

Moi pitkästä aikaa! Mua ei oo näiden kahden viime kuukauden aikana huvittanut yhtään blogi (niin kuin varmaan on ollut huomattavissa..) Kaikki on kuitenkin hyvin, vaikka päälle painaakin kotiinlähtemisen-kriisi. Enää 47 päivää!! Viikonloppuina on aina jotain tekemistä, joten aika lentää vielä nopeammin.

En haluaisi lähteä, mutta haluan. En halua jättää mun kavereita ja perhettä täällä, mutta mulla on ikävä mun suomalaisia kavereita ja perhettä. En halua jättää sitä ihanaa tuoksua, joka täällä on lämpöisenä iltana, mutta haluan Suomen kesän ja sen yöttömät yöt, kun linnut laulaa ja järvi on tyyni. Mä haluan mennä saunaan, vaikken siellä usein käykään, perunaa, käristemakkaraa, sikapossua, mustikkapiirakkaa, lättyjä hillon kanssa, karjalanpiirakkaa... Mä haluan mennä Sällille. Vaasaan shoppailemaan ja elokuviin. Jurvan Grillille. Mä haluan ajaa meidän nurmikon ajettavalla ruohonleikkurilla. Ajaa mun mopolla ennen kuin saan (auton) ajokortin. Mennä teatteriin perheen kanssa. Ärsyyntyä korvan vieressä inisevästä hyttysestä, joka ei anna sun nukkua. Silittää mun kissaa. Tehdä Suomijuttuja.

En malta odottaa sitä että saan puhua suomea ja ymmärtää varmasti kaiken! Vaikka mä nyt osaan puhua italiaa ja ymmärrän suurimman osan kaikesta, niin mun pitää silti ajatella mitä puhun ja että muistan sanat, joita tarvitsen.. Ja jos joku käyttää jotain hienostosanaa niin en välttämättä ymmärrä, tai ihan vaan joku erilainen tapa ilmaista joku asia niin sormi saattaa kyllä mennä suuhun.. Toisaalta välillä kun skypetän perheen tai kavereiden kanssa, niin joku sana unohtuu suomeksi, että en kai sitten osaa kunnolla yhtään mitään kieltä XD

Tämä vuosi on ollut mahtava. Kun viime vuonna sain vahvistuksen, että pääsen Italiaan, mä kuvittelin itseni Roomaan, Milanoon, Venetsiaan - jonnekkin niistä kuuluisista italialaisista suurkaupungeista, en Sardiniaan 1500 asukkaan pikkukylään. Ennemmin en ollut edes varma kumpi kahdesta saaresta on Sisilia ja kumpi Sardinia! Täytyy myöntää, että kyllä mä vähän tunsin oloni vähän pettyneeksi ja kateelliseksi, koska kaksi muuta Suomityttöä pääsivät Milanon lähelle ja Triesteen, isoon kaupunkiin pohjois-Italiassa. Mytta näin jälkeenpäin oon onnellinen, että pääsin just tänne.

Suuressa kaupungissa en olisi saanut hillua kavereiden kanssa ulkona aamuun asti. En olisi saanut lähteä ulos silloin kun huvittaa. Täällä mun hostvanhemmat tuntee kaikki mun kaverit, joten heidän ei tarvitse huolehtia, että missä seuroissa mä liikuskelen. Okei, myönnetään, eihän täällä ole mitään, mutta onneksi mä olin jo tottunut siihen, koska eihän Jurvassakaan nyt sen kummemmin mitään ole. Jos mä oisin tullut jostain Tokiosta tänne Bortigaliin, muutos ois ollut liian suuri ja sopeutuminen olisi ollut vielä vaikeampaa kulttuurishokin ja kaiken muun lisäksi, mutta mulle tää sopi just hyvin.

Ja vaikka asunkin täällä, niin oon mä silti vähän sitä Saapastakin nähnyt. Oon käynyt Firenzessä ja Ravennassa. Tämän kuun lopussa meen käymään mun "serkun" luona Pisassa ja kesäkuussa alkavan Eurotourin aikana vieraillaan Milanossa ja Venetsiassa. Roomassa en ole päässyt käymään, mikä kyllä harmittaa valtavasti, mutta onhan tässä vielä koko elämä aikaa käydä siellä, kun nyt luultavasti tuun lentämään ton Helsinki-Rooma-Sardinia -reitin aika useaan kertaan :D

Näiden yhdeksän kuukauden ja yhdeksän päivän aikana mä oon saanut toisen perheen ja kodin, paljon lisää ystäviä ja tuttuja, niin täältä Sardiniasta, kuin Texasista, Meksikosta, Itävallasta ja kaikkialta muulta maailmasta. Mä tiedän, että olen aina tervetullut tänne ja toivon, että mun kaverit tulee vierailemaan Suomessa joku päivä.

Mun elämä on tällä hetkellä tulevaisuuden haaveilemista ja pelkäämistä. Haaveilen matkustamisesta ja siitä mitä kaikkea tulen näkemään ja kokemaan, mutta pelkään taakkaa opiskelusta, vastuudenottamisesta, työnteosta ja kotiinpaluusta. Mitä jos ei vain enää huvita mikään? Jos haluan vain jäädä tähän vuoteen, elää tässä vuodessa ikuisesti? Mulla ei ollut ongelmaa päästää irti Suomesta, mutta jos se ongelma tulee vastaan loppupäässä?

Kun mä palaan, mun pitää opetella elämään uudestaan arkea Suomessa, tekemään asiat kuten ne tehdään siellä, tottua ihmisten tapoihin. Mukautua uudestaan. Tästähän meille puhuttiin Rotary-kokouksissa ennen lähtöä. Kulttuurishokki mennessä ja kulttuurishokki tullessa.

No, kaikki aikanaan, mä elän nyt hetkessä kun vielä saan olla täällä. Vaikka kyllä mä haaveilen tässä samalla Suomesta. Tai siis ei näistä nyt osaa valita... ♥

PS. Seuratkaa mua Instagramissa: elinaxelisa

On top of the world

Siis miten ihmeessä kuukausi voi mennä näin nopeasti?? Nämä (nyt jo) seitsemän kuukautta ovat hurahtaneet villiä vauhtia ja enää on jäljellä vain neljä! Tässä kuluneessa kuukaudessa on taas ehtinyt tapahtua vaikka mitä, vähän ikävämpiäkin asioita.

Mary lähti helmikuun alussa takaisin Texasiin perheen sairastapauksen takia :( Lähtö tulikin vielä hirveän lyhyellä varoitusajalla että mä en ainakaan osannut valmistautua siihen, ja sitten kun viimeisenä iltana halattiin viimeisen kerran, niin en mä ainakaan oikein edes tajunnut että Mary on lähdössä. Ja tällä hetkellä englannin puhuminen on koko ajan vain vaikeampaa ja vaikeampaa, ilman melkein joka päiväistä harjoitusta kun höpöteltiin Maryn kanssa!!

Maryn ollessa matkalla Ameriikkaa kohti mentiin luokan kanssa extempore pitsalle. Pitsa oli hyvää, teeveestä tuli jalkapalloa, pää tuli kipeeksi kun oli niin kova melu (ja niin hirveen kuuma kun mut laitettiin istumaan lämmityslaitteen viereen!) - täydellisen tyypillinen italialainen ilta. Kamera oli lopuksi ihan täynnä jotain ihmekuvia musta, mitäköhän mä tossakin oikein kuvittelen tekeväni...

Sitten menikin vissiin lähes kaksi viikkoa vähän sairastellessa ja odottaessa, ETTÄ MUN SUOMIPERHE TULEE SARDINIAAN!! Koko reissu oli vähän pikainen päätös, kun aluksi niiden ei pitänyt tulla, mutta sitten päätettiinkin toisin, ahahaa :D Ne tuli perjantaina 21. ja lähtivät 28. perjantaiaamuna varhain.

Mamutones, perinteisiä sardinialaisia karnevaaliasuja/maskeja + etelä-pohojammaalaaset.

Mun Sardinian sukua ja suomalainen perhe erään vanhan vanhan kartanon edessä, jonka joku englantilainen on joskus tuonne metsän keskelle rakentanut. Kivasti loistaa äitin vihertävänkeltanen ja Anitan pinkki takki tuolta mustan ja harmaan takkimeren seasta :D

Tää puu on suurin omaa lajiaan koko Euroopassa ja testattiin kuinka monta ihmistä tarvitaan sen ympäri. Neljätoista se tais sitten olla tolleen vähä ilmavasti, hahah :D

Tää ei oo sama puu, mutta samaa lajia kyllä. Sydän! ♥♥

Mun kaks perhettä ♥

Mentiin junalla ja tästä ei ehkä kauheen hyvin erota mutta siinä parin metrin päässä junaradasta oli ihan kivannäkönen pudotus.. Varmaan valehtelematta ainakin 200 metriä! Sitten vielä päälle se että juna heilutti ja kääntyili sen mukaan että pian tässä ollaan kumollaan, niin kyllä sitä vähän pisti jännittämään vaikken mä korkeita paikkoja pelkääkään...

Käytiin hostisän työpaikalla tutustumassa...

Käytiin Gavoissa, kun siellä oli karnevaalin takia semmonen juhla, jossa oli (jos en pahasti valehtele) yli 600 rumpua (ton tyylisiä, joka tolla pikkulapsella on sylissä) ja soittajaa tietenkin. Koko päivä meni sitten sellaisen tasaisen rytmin säestäessä...

Perinteenä on siis mustata naamat ja mun molemmille äideille sattui sitten ikävä yllätys - yks poijankloppi tuli takaa ja länttäs naaman ja korvan ja takinkin täyteen tuhkaa... Laitettiin myös mulle jonkun verran ettei mullekkin tulla laittamaan. Kyllä ne jossain välissä yrittikin mutta mä katoin niitä vihasesti ja sanoin lujasti "NO", niin säästyin sitten siltä, ehehee :D

Niin kaunis Sardinia ja sen korkein kohta. Siellä huipulla on jonkin verran luntakin!

Pääsin kuvaan hyvännäkösten tyyppien kans, eiks vaa?
Sitten perjantaina ne lähti. Kun pääsin takaisin Bortigaliin ja omaan huoneeseen oli vähän jännä olo. Lentokentällä mua ei edes oikein itkettänyt, mutta sitten kotiin päästyä mulle tuli yhtäkkiä jotenkin hirveen haikea olo. Muutenkin koko viikko oli hassu. Oli mahtavaa saada perhe tänne, mutta samalla se tuntui oudolta. Yhtäkkiä mun SUOMIperhe tupsahti tänne SARDINIAelämän keskelle..

Eipä siinä sitten kuitenkaan paljon lepäilty kun maaliskuun 1. päivä täällä Bortigalissa oli karnevaalikulkue ja mulla oli vielä päivää ennemin puku tekemättä/hankkimatta! Ostettiin jo kangas ja kaikki valmiiksi että hostäiti tekee puvun itse, mutta sitten joltain tädiltä löytyikin valmiina :)

Barbie-nukkejakin löytyi kolme, oli tennisbarbie ja grillaajabarbie..

Anna ja Miriam oli Ohukainen ja Paksukainen
Me oltiin siis nunnia, munkkeja, meiltä löytyi Papamobiili eli Paaviauto ja kaksi paaviakin! Oli ihan mahtava ilta ja oon taas yhden kokemuksen rikkaampi, kun eihän tuota karnevaalia Suomessa juhlita :) Sää oli vain tosi inhottava, satoi (välillä tuli rakeitakin) ja tuuli niin että nunnien kaavut vain liehuivat tuulessa!

Sunnuntaina lounaan jälkeen lähdettiin Santu Lussurgiu nimiseen kylään katsomaan Sa Carrelaa, joka on vanha karnevaaliperinne. Eli käytännössä ratsukot laukkaa täyttä laukkaa kapeaa tietä pitkin hienot asut päällään.

Näitä tälläsiä kuvia tuli aika paljon, ne hevoset vilisti siitä silmien ohi niin lujaa.. Mutta tän laitoin sen takia, koska ratsastajat oli pukeutuneet minioneiksi!!

Tiistaina lähdettiin Oristanoon, läheiseen kaupunkiin katsomaan La Sartigliaa, maailmankuulua tapahtumaa, joka on sekin vanha karnevaaliperinne, vaihtarien kanssa (Rotaryn järjestämä reissu siis oli) ja ihmisiä tulee joka puolelta maailmaa sitä seuraamaan. Istuinkin yhdessä välissä jonkun pariskunnan vieressä ja englantiahan ne puhuivat.

Ensin yksi pääratsastaja, joka tänä vuonna oli nainen, puetetaan. Tämä tyyppi vain istuu rauhassa puolitoista tuntia, kun nuo kaksi nuorta naista pukeutuneina Sardinian kansallispukuun, puettaa hänet. Kuulostaa aika tylsältä, vai mitä? Mutta ei se nyt niin tylsää ollut! Lopuksi hänelle laitetaan vielä tuo huntu ja naamari, joka jokaisella ratsastajalla täytyy olla (siis vain se naamari, huntu on vain tuolla pääjepulla).

Tässä keskimmäisenä näkyy pääratsukko puetettuna. Kaikilla hevosilla on tuollaiset samanlaiset kukalliset koristeet.

Sartiglia tarkoittaa siis käytännössä että hevonen laukkaa hullun lujaa ja ratsastaja yrittää sitten napata miekallaan tuon pienen tähden. Kuulostaa ihan mahdottomalta! Mutta tiistaina n. kolmestasadasta ratsukosta 24 sai napattua tähden.

Tiistaina odotin vielä innolla Le pariglie, eli kolme hevosta laukkaavat lujaa vierekkäin ja kolme ratsastajaa tekee hienoja temppuja niiden selässä, mutta tämä peruttiin huonon sään takia, yhyhyy :(

Nyt lauantaina mennään Macomeriin karnevaalikulkueeseen ja mä maalaan naamani Suomen lipuksi :p Sitten 15. ja 16. päivä Bortigalissa pidetään omat Le Parigliet, että se vähän lievittää tätä kamalaa, raastavaa, tuskaa harmitusta siitä etten niitä tiistaina Oristanossa nähnyt.

PS. En tiedä saitteko minkäänlaista kuvaa Carrellasta, Sartigliasta tai Parigliesta.. Parhaani mukaan yritin selittää mahdollisimman lyhyesti että jaksaisitte lukea :D
PPS. OON IHAN RAKASTUNUT IMAGINE DRAGONSIIN! ♥

Being an exchange student part 2

Tämä postaus puolen vuoden kunniaksi!

WHEN A STRANGER SPEAKS TO YOU IN YOUR NATURAL LANGUAGE:

Tämä tapahtui mulle kerran, Milanon lentokentällä kun oltiin palaamassa kotiin Prahasta. Luokalla, jonka kanssa me oltiin oltu Prahassa, oli yks poika, joka oli viime vuonna ollut kuusi kuukautta Turussa ja hän tunsi yhden milanolaisen tytön, joka taas oli ollut koko viime vuoden Suomessa. Aluksi koko tilanne oli vähän sekava enkä mä tajunnut mistä oli kyse ja mietin vain että "kuka toi tyttö nyt oikein on?" Ja sitten tämä alkaa puhumaan lähes virheetöntä suomea. Lähes virheetöntä. Aluksi en erottanut mitään aksenttia, olis mennyt ihan suomalaisesta, vaikka kyllä sitten hetken päästä alkoikin virheitä tulemaan kun puhuttiin kauemmin, mutta silti! Mä olin ihan ällikällä lyöty.

WHEN YOU ACCIDENTALLY SPEAK THE WRONG LANGUAGE:

Tätä on tapahtunut aika useinkin, mutta esimerkiksi heti Emilyn, sen milanolaisen tytön, tapaamisen jälkeen menin puhumaan Marylle ja aloin vaan puhua suomeksi. Siis mä en edes heti tajunnut sitä, paasasin varmaan viis kokonaista virkettä menemään ja sitten vasta tajusin että mitä kieltä olin puhumassa.

WHEN YOU PUT 2 AND 2 TOGETHER AND FINALLY UNDERSTAND A CERTAIN PHRASE:

Välillä tuntee itsensä niin tyhmäksi kun ei ole ennemmin tajunnut jotain asiaa...

WHEN SOMEONE OVER-EXPLAINS A WORD YOU ALREADY KNOW:

... mutta sitten kun sä tiedät jonkun sanan/kielioppiasian ja ihmiset alkavat selvittämään sitä sulle juurta jaksain, niin alkaa tympimään. Tai se, että ihmiset pelkää etten ymmärrä ja yrittävät puhua hitaasti ja käyttää helppoja sanoja. Kyllä mä ymmärrän! Ja jos en kahta sanaa tiedä, niin ymmärrän kuitenkin sen pointin!

WHEN SOMEONE ASKS YOU HOW'S THE FOOD IN YOUR HOST COUNTRY:

Noh, Italiassahan sitä ollaan.

WHEN ALL YOUR FRIENDS EXCEPT YOU ACTUALLY HAVE TO STUDY:

WHEN YOU FEEL TOTALLY FRIEND-LESS:

It happens.

WHEN YOU FIRST MET THE OTHER EXCHANGE STUDENTS IN YOUR HOST TOWN:

WHEN YOU'RE MORE INTERESTED WATCHING PEOPLE SPEAK THAN YOU ARE IN LISTENING TO THEM:

Alussa totuin vain olemaan keskittymättä siihen mitä ihmiset puhuu, koska mä en ymmärtänyt. Sitten siitä kehittyi tapa ja nyt sitä tapahtuu vahingossa ja usein löydän itseni esim. tuijottamasta kiinnostuneempana ruokalautasta kuin osallistumaan keskusteluun.. Paha tapa, paha tapa.

WHEN YOU TAKE THE SAME EXAMS AS THE REST OF YOUR CLASSMATES:

AND WHEN SUDDENLY IT'S FEBRUARY 2014, AND YOUR EXCHANGE IS FLYING BY :(

All gifs from Blazers and Pins

La scuola

Mä käyn siis Liceo Scientifico Galileo Galilei -nimistä koulua, eli suomeksi Galileo Galilein tieteellistä lukiota. Samassa rakennuksessa on myös Classico ja Scienze umane eli klassinen ja humanistiset tieteet. Mä en oikein edes tiedä tarkkaa oppilaslukumäärää, mutta luultavasti jotain neljä- tai viisisataa oppilasta. Koulurakennus ja itse koulun aluen on tosi pieniä verrattuna vaikka Jurvan yläaste/lukioon :D Oon myös oppinut arvostamaan vessapaperia koulunvessoissa, koska täällä sitä ei ole! Pitää ottaa nenäliinoja joukkoon tai sitten olla pissaamatta..

Mun koulu alkaa joka päivä klo 8:20 ja loppuu 13:20. Joskus koulu voi alkaa tuntia myöhemmin jos meidän ensimmäisen tunnin opettaja ei ole paikalla. Tällöin me mennään syömään aamupala johonkin lähellä olevaan kahvilaan :) Ja kyllä, meillä on koulua myös lauantaisin... "Viikonloput" tuntuu siis ihan mitättömiltä, varsinkin kun mulla on joka sunnuntai ollut jotain tekemistä. Mutta eipä sillä että mä olisin väsynyt kouluviikon jälkeen, koska en mä oikeastaan koulussa mitään tee.

Mun herätyskello (kännykkä) soi aamuisin 6:45 ja viimeistään seitsemältä mä yritän olla ylhäällä, mutta kyllä sitä vielä 7:20 bussiin ehtii, ehehhhee... Bussi lähtee siis 7:45 pysäkiltä, joka on ehkä sadan metrin kävelymatkan päässä mun kotoa. Aamulla bussimatka kestää sellaset 20 minuuttia ja iltapäivällä kymmenisen minuuttia.

Yksi iso eroavaisuus Suomen lukioon on, että täällä ei ole kolmea luokkaa, vaan viisi! Ja nelosluokka vastaa siis Suomen kakkosluokkaa, mun luokalla melkein kaikki on samanikäisiä, lukuunottamatta paria luokallejäänyttä oppilasta, jotka ovat vuoden vanhempia. Täällä on tosi yleistä se, että jää luokalle! Esim. mun luokalla on kaksi poikaa jotka kertaa nelosen ja ilmeisesti kaks poikaa meidän luokalta on vielä kolmosella... Suomen lukiossahan on vähän eri systeemi, mutta esim. yläasteella on iso juttu, jos joutuu kertaamaan vuoden, mutta täällä ei :D ei se täälläkään hyvä juttu ole, mutta Suomessa opettajat auttaa, on tukiopetusta ym, ettei sitä tapahtuisi.

Ja toinen iso eroavaisuus, liittyen vaihtoon.. Jos lähtee vuosivaihtoon, niin täällä saa skipata yhden vuoden kokonaan, ei tarvitse käydä yhtä vuotta koulua!!! Tyttö täältä mun perheestä, joka on nyt Suomessa, on samanikäinen kuin minä. Eli se olis nyt nelosella, mutta kun se palaa, niin se saa mennä suoraan vitoselle. Vissiin joku testi/koe pitää suorittaa, mutta silti! Kuvitelkaa jos skippaisitte yhden vuoden Suomen lukiota (joka on yleensä se kakkosvuosi) ja sitte kolmosen jälkeen kirjotukset... eihän siitä tulis mitää :D

Mä käyn luokkaa 4A. Ensin mä olin 4B:llä, mutta koska A-luokalta tunsin jo entuudestaan Miriamin ja hän asuu myös Bortigalissa, niin ajateltiin että mulle on alku helpompaa, kun voin vain seurata Miriamia kaikkialle ym... haha :D Mutta mä tykkään mun luokasta tosi paljon♥ meitä on 24, tyttöjä 14 ja poikia 10. Poikia on tosi paljon verrattuna muihin luokkiin! Yhen toisen kanadalaisen vaihtarin, Christellen, luokalla on kolme poikaa ja heitä on yhteensä ehkä 20..? tai viisitoista tai jotain, mutta kuitenkin, meidän luokalla poikia on paljon! Mutta mun luokkalaiset on kaikki niin kivoja ja vaikken ole kaikkiin kauheen hyvin tutustunut, niin joistain on tullut jo tosi hyviä kavereita :)

Macomerissa on siis kaksi muutakin kouluvaihtoehtoa, jotka molemmat vastaa vähän Suomen amista. Toinen on tosi poikapainotteinen, Ipsia, ja siellä on mm. auto- ja tekniikkapuoli ja toinen koulu on Ragioneria, josta löytyy mm. turismi/matkailu ja kaupallinen- linja.

minä, Miriam ja Daniele :)

Veronica ;) what does the fox say?
Koulunkäynti eroaa kyllä tosi paljon verrattuna Suomeen! No ensinnäkin, täällä mä oon vaihtari, joten mä en ymmärrä mitään ja mä en tee melkein mitään (myös senkin takia, koska en ymmärrä mitään). Mutta myös ihan yleisesti. Mä voisin tehdä teille pienen listan :D

► Me ei vaihdeta luokkaa, vaan opettajat kiertää luokkia. Vähän niin kuin ala-asteella, mutta opettajat kyllä vaihtuu joka aineen mukaan.

► Opettajat on "professoreita", tai siis "professore" tai "professoressa". Ja opettajia teititellään ja puhutellaan kunnioittavasti (tai siis hänitellään XD täällä teititellään "hän"-muodolla!)

► Täällä ei ole mitään koeviikkoja. Kokeet menee vähän samalla menetelmällä kuin yläasteella. Opettaja päättää milloin koe pidetään, mutta musta tuntuu että ne on ennemminkin pistokokeita kuin kunnon kokeita :D mä oon tehnyt vaan enkun "kokeen" (tosin täällä niitä sanotaan "tehtäviksi") ja ilmapiiri on muutenkin rennompi koetta tehtäessä.

► Mun käsittääkseni sun pitää läpäistä joku tietty koe sitten vuoden lopussa, että sä pääset seuraavalle luokalle... Mä en oo kyllä nyt ihan satavarma, mutta tää saattais selittää sen ettei ihan valtavia kokeita ole keskellä vuotta. Ehkä mä vielä viisastun ja voin korjata itseäni vuoden aikana, jos nyt oon väärässä :D

► Kuten jo ennemmin mainitsin, lukujärjestyksissä ei lue aineita, vaan aineita opettavien opettajien nimet. Ja toisin kuin Suomessa, lukujärjestys ei ollut heti alusta asti valmis vaan se vakiintui vasta vajaan kuukauden jälkeen koulun alettua. Eli ensimmäiset viikot meni sillä tavalla, että aina lauantaisin yks heppuli tuli sanelemaan meille seuraavan viikon opettajat :D

► Koulussa kulkee noita "heppuleita" enemmänkin kuin vain yks XD mä en oikein tiedä miksi mä niitä kutsuisin.. aluksi luulin yhtä naista sairaanhoitajaksi, koska sillä oli semmonen sairaanhoitajantakki päällä, mutta sitten kun niitä tuli vastaan useampi, niin mä päättelin että ei täällä voi viittä tai kuutta sairaanhoitajaa olla.. hehhehhee :D eli he ovat jonkintapaisia avustajia, jotka saattavat tulla kesken tunnin luokkaan jonkun paperin kanssa, jossa on joku tiedotusasia ym. Hoitavat koulunasioita ja kaikkea muuta :D

► Muistiinpanot sanellaan. Ei kopioida vaan sanellaan. Eli tää tekee mahdottomaksi sen, että mäkin voisin tehdä muistiinpanoja.

► Oppituntien välissä on pelkästään viiden minuutin välitunnit, kolmannen tunnin jälkeen on pidempi 20 minuutin välitunti, jolloin voi syödä eväät ja käydä pihalla.

► Meillä ei siis ole kouluruokailua. Mulla on yleensä sämpylä joukossa, mutta koulultakin saa ostettua, ellei sämpylät ole jo loppuneet.. Sitten löytyy myös "välipala"automaatti, josta saa jotain suklaapatukoita, vettä ym. sekä kahviautomaatti ja pidemmän välitunnin ajan yks mies myy sipsipusseja ja suklaapatukoita ym. näiden automaattien vieressä.

► Koulurakennus, luokat, käytävät ja kaikki on tosi tylsiä ja yksinkertaisia. Luokassa on vaan pulpetit (jotka on muuten ihan täynnä piirrustuksia!), pieni liitutaulu (tai täällä ei oo liitutauluja vaan niitä valkotauluja, joihin kirjoitetaan tussilla) ja tietokone + valkokangas. Muuten kaikki on vaan ihan valkosta ja tylsää.

► Mulla ei oo vieläkään kuin vasta yksi koulukirja, ja koulu antaa mulle vaan yhden koulukirjan, eli mun klubin pitää ostaa mulle muut, mä en vieläkään tiedä mun lopullista lukujärjestystä ja musta tuntuu että kaikki muukin on vielä sekavaa. Suomessa kaikki nää asiat olis hoidettu yhdessä viikossa :D tosin ei mua nyt sinänsä haittaa... :b

Tähän mennessä oon todennut, että kyllä Suomen koulusysteemi on vain aika paras :D vaikka koulu on ehkä rankempaa, niin asiat hoidetaan ripeästi ja kyllä mä oon onnellinen että oon Suomeen syntynyt!

Roberta ja Martina :)

Antonio, Sebastiano ja Sandro
Yhtä (oikeastaan kahta) ihan mahtavaa juttua en oo vielä kertonut!! Mä pääsen Firenzeen ja Prahaan!! Me mennään mun oman luokan + rinnakkaisluokan (itse asiassa just 4B, se luokka missä olin ekaksi!) + muiden vaihtarien (Maryn, Christellen ja Kevinin) kanssa Firenzeen, lähtö 17. marraskuuta eli kahen viikon päästä. Ja Prahan reissu on vitosluokalle, mutta koska mä oon vaihtari, niin pääsen sinnekkin! Ton Prahan reissun ajankohtaa ei oo vielä selvillä, mutta luultavasti joskus joulukuussa mennään :) MÄ OON NIIN INNOISSANI!

Mä en nyt keksi mitään lisättävää, mutta jos teille tuli kysymyksiä mieleen niin kysykää ja vaikkei olisi tullutkaan niin kysykää silti!