Thoughts

Moi pitkästä aikaa! Mua ei oo näiden kahden viime kuukauden aikana huvittanut yhtään blogi (niin kuin varmaan on ollut huomattavissa..) Kaikki on kuitenkin hyvin, vaikka päälle painaakin kotiinlähtemisen-kriisi. Enää 47 päivää!! Viikonloppuina on aina jotain tekemistä, joten aika lentää vielä nopeammin.

En haluaisi lähteä, mutta haluan. En halua jättää mun kavereita ja perhettä täällä, mutta mulla on ikävä mun suomalaisia kavereita ja perhettä. En halua jättää sitä ihanaa tuoksua, joka täällä on lämpöisenä iltana, mutta haluan Suomen kesän ja sen yöttömät yöt, kun linnut laulaa ja järvi on tyyni. Mä haluan mennä saunaan, vaikken siellä usein käykään, perunaa, käristemakkaraa, sikapossua, mustikkapiirakkaa, lättyjä hillon kanssa, karjalanpiirakkaa... Mä haluan mennä Sällille. Vaasaan shoppailemaan ja elokuviin. Jurvan Grillille. Mä haluan ajaa meidän nurmikon ajettavalla ruohonleikkurilla. Ajaa mun mopolla ennen kuin saan (auton) ajokortin. Mennä teatteriin perheen kanssa. Ärsyyntyä korvan vieressä inisevästä hyttysestä, joka ei anna sun nukkua. Silittää mun kissaa. Tehdä Suomijuttuja.

En malta odottaa sitä että saan puhua suomea ja ymmärtää varmasti kaiken! Vaikka mä nyt osaan puhua italiaa ja ymmärrän suurimman osan kaikesta, niin mun pitää silti ajatella mitä puhun ja että muistan sanat, joita tarvitsen.. Ja jos joku käyttää jotain hienostosanaa niin en välttämättä ymmärrä, tai ihan vaan joku erilainen tapa ilmaista joku asia niin sormi saattaa kyllä mennä suuhun.. Toisaalta välillä kun skypetän perheen tai kavereiden kanssa, niin joku sana unohtuu suomeksi, että en kai sitten osaa kunnolla yhtään mitään kieltä XD

Tämä vuosi on ollut mahtava. Kun viime vuonna sain vahvistuksen, että pääsen Italiaan, mä kuvittelin itseni Roomaan, Milanoon, Venetsiaan - jonnekkin niistä kuuluisista italialaisista suurkaupungeista, en Sardiniaan 1500 asukkaan pikkukylään. Ennemmin en ollut edes varma kumpi kahdesta saaresta on Sisilia ja kumpi Sardinia! Täytyy myöntää, että kyllä mä vähän tunsin oloni vähän pettyneeksi ja kateelliseksi, koska kaksi muuta Suomityttöä pääsivät Milanon lähelle ja Triesteen, isoon kaupunkiin pohjois-Italiassa. Mytta näin jälkeenpäin oon onnellinen, että pääsin just tänne.

Suuressa kaupungissa en olisi saanut hillua kavereiden kanssa ulkona aamuun asti. En olisi saanut lähteä ulos silloin kun huvittaa. Täällä mun hostvanhemmat tuntee kaikki mun kaverit, joten heidän ei tarvitse huolehtia, että missä seuroissa mä liikuskelen. Okei, myönnetään, eihän täällä ole mitään, mutta onneksi mä olin jo tottunut siihen, koska eihän Jurvassakaan nyt sen kummemmin mitään ole. Jos mä oisin tullut jostain Tokiosta tänne Bortigaliin, muutos ois ollut liian suuri ja sopeutuminen olisi ollut vielä vaikeampaa kulttuurishokin ja kaiken muun lisäksi, mutta mulle tää sopi just hyvin.

Ja vaikka asunkin täällä, niin oon mä silti vähän sitä Saapastakin nähnyt. Oon käynyt Firenzessä ja Ravennassa. Tämän kuun lopussa meen käymään mun "serkun" luona Pisassa ja kesäkuussa alkavan Eurotourin aikana vieraillaan Milanossa ja Venetsiassa. Roomassa en ole päässyt käymään, mikä kyllä harmittaa valtavasti, mutta onhan tässä vielä koko elämä aikaa käydä siellä, kun nyt luultavasti tuun lentämään ton Helsinki-Rooma-Sardinia -reitin aika useaan kertaan :D

Näiden yhdeksän kuukauden ja yhdeksän päivän aikana mä oon saanut toisen perheen ja kodin, paljon lisää ystäviä ja tuttuja, niin täältä Sardiniasta, kuin Texasista, Meksikosta, Itävallasta ja kaikkialta muulta maailmasta. Mä tiedän, että olen aina tervetullut tänne ja toivon, että mun kaverit tulee vierailemaan Suomessa joku päivä.

Mun elämä on tällä hetkellä tulevaisuuden haaveilemista ja pelkäämistä. Haaveilen matkustamisesta ja siitä mitä kaikkea tulen näkemään ja kokemaan, mutta pelkään taakkaa opiskelusta, vastuudenottamisesta, työnteosta ja kotiinpaluusta. Mitä jos ei vain enää huvita mikään? Jos haluan vain jäädä tähän vuoteen, elää tässä vuodessa ikuisesti? Mulla ei ollut ongelmaa päästää irti Suomesta, mutta jos se ongelma tulee vastaan loppupäässä?

Kun mä palaan, mun pitää opetella elämään uudestaan arkea Suomessa, tekemään asiat kuten ne tehdään siellä, tottua ihmisten tapoihin. Mukautua uudestaan. Tästähän meille puhuttiin Rotary-kokouksissa ennen lähtöä. Kulttuurishokki mennessä ja kulttuurishokki tullessa.

No, kaikki aikanaan, mä elän nyt hetkessä kun vielä saan olla täällä. Vaikka kyllä mä haaveilen tässä samalla Suomesta. Tai siis ei näistä nyt osaa valita... ♥

PS. Seuratkaa mua Instagramissa: elinaxelisa

On top of the world

Siis miten ihmeessä kuukausi voi mennä näin nopeasti?? Nämä (nyt jo) seitsemän kuukautta ovat hurahtaneet villiä vauhtia ja enää on jäljellä vain neljä! Tässä kuluneessa kuukaudessa on taas ehtinyt tapahtua vaikka mitä, vähän ikävämpiäkin asioita.

Mary lähti helmikuun alussa takaisin Texasiin perheen sairastapauksen takia :( Lähtö tulikin vielä hirveän lyhyellä varoitusajalla että mä en ainakaan osannut valmistautua siihen, ja sitten kun viimeisenä iltana halattiin viimeisen kerran, niin en mä ainakaan oikein edes tajunnut että Mary on lähdössä. Ja tällä hetkellä englannin puhuminen on koko ajan vain vaikeampaa ja vaikeampaa, ilman melkein joka päiväistä harjoitusta kun höpöteltiin Maryn kanssa!!

Maryn ollessa matkalla Ameriikkaa kohti mentiin luokan kanssa extempore pitsalle. Pitsa oli hyvää, teeveestä tuli jalkapalloa, pää tuli kipeeksi kun oli niin kova melu (ja niin hirveen kuuma kun mut laitettiin istumaan lämmityslaitteen viereen!) - täydellisen tyypillinen italialainen ilta. Kamera oli lopuksi ihan täynnä jotain ihmekuvia musta, mitäköhän mä tossakin oikein kuvittelen tekeväni...

Sitten menikin vissiin lähes kaksi viikkoa vähän sairastellessa ja odottaessa, ETTÄ MUN SUOMIPERHE TULEE SARDINIAAN!! Koko reissu oli vähän pikainen päätös, kun aluksi niiden ei pitänyt tulla, mutta sitten päätettiinkin toisin, ahahaa :D Ne tuli perjantaina 21. ja lähtivät 28. perjantaiaamuna varhain.

Mamutones, perinteisiä sardinialaisia karnevaaliasuja/maskeja + etelä-pohojammaalaaset.

Mun Sardinian sukua ja suomalainen perhe erään vanhan vanhan kartanon edessä, jonka joku englantilainen on joskus tuonne metsän keskelle rakentanut. Kivasti loistaa äitin vihertävänkeltanen ja Anitan pinkki takki tuolta mustan ja harmaan takkimeren seasta :D

Tää puu on suurin omaa lajiaan koko Euroopassa ja testattiin kuinka monta ihmistä tarvitaan sen ympäri. Neljätoista se tais sitten olla tolleen vähä ilmavasti, hahah :D

Tää ei oo sama puu, mutta samaa lajia kyllä. Sydän! ♥♥

Mun kaks perhettä ♥

Mentiin junalla ja tästä ei ehkä kauheen hyvin erota mutta siinä parin metrin päässä junaradasta oli ihan kivannäkönen pudotus.. Varmaan valehtelematta ainakin 200 metriä! Sitten vielä päälle se että juna heilutti ja kääntyili sen mukaan että pian tässä ollaan kumollaan, niin kyllä sitä vähän pisti jännittämään vaikken mä korkeita paikkoja pelkääkään...

Käytiin hostisän työpaikalla tutustumassa...

Käytiin Gavoissa, kun siellä oli karnevaalin takia semmonen juhla, jossa oli (jos en pahasti valehtele) yli 600 rumpua (ton tyylisiä, joka tolla pikkulapsella on sylissä) ja soittajaa tietenkin. Koko päivä meni sitten sellaisen tasaisen rytmin säestäessä...

Perinteenä on siis mustata naamat ja mun molemmille äideille sattui sitten ikävä yllätys - yks poijankloppi tuli takaa ja länttäs naaman ja korvan ja takinkin täyteen tuhkaa... Laitettiin myös mulle jonkun verran ettei mullekkin tulla laittamaan. Kyllä ne jossain välissä yrittikin mutta mä katoin niitä vihasesti ja sanoin lujasti "NO", niin säästyin sitten siltä, ehehee :D

Niin kaunis Sardinia ja sen korkein kohta. Siellä huipulla on jonkin verran luntakin!

Pääsin kuvaan hyvännäkösten tyyppien kans, eiks vaa?
Sitten perjantaina ne lähti. Kun pääsin takaisin Bortigaliin ja omaan huoneeseen oli vähän jännä olo. Lentokentällä mua ei edes oikein itkettänyt, mutta sitten kotiin päästyä mulle tuli yhtäkkiä jotenkin hirveen haikea olo. Muutenkin koko viikko oli hassu. Oli mahtavaa saada perhe tänne, mutta samalla se tuntui oudolta. Yhtäkkiä mun SUOMIperhe tupsahti tänne SARDINIAelämän keskelle..

Eipä siinä sitten kuitenkaan paljon lepäilty kun maaliskuun 1. päivä täällä Bortigalissa oli karnevaalikulkue ja mulla oli vielä päivää ennemin puku tekemättä/hankkimatta! Ostettiin jo kangas ja kaikki valmiiksi että hostäiti tekee puvun itse, mutta sitten joltain tädiltä löytyikin valmiina :)

Barbie-nukkejakin löytyi kolme, oli tennisbarbie ja grillaajabarbie..

Anna ja Miriam oli Ohukainen ja Paksukainen
Me oltiin siis nunnia, munkkeja, meiltä löytyi Papamobiili eli Paaviauto ja kaksi paaviakin! Oli ihan mahtava ilta ja oon taas yhden kokemuksen rikkaampi, kun eihän tuota karnevaalia Suomessa juhlita :) Sää oli vain tosi inhottava, satoi (välillä tuli rakeitakin) ja tuuli niin että nunnien kaavut vain liehuivat tuulessa!

Sunnuntaina lounaan jälkeen lähdettiin Santu Lussurgiu nimiseen kylään katsomaan Sa Carrelaa, joka on vanha karnevaaliperinne. Eli käytännössä ratsukot laukkaa täyttä laukkaa kapeaa tietä pitkin hienot asut päällään.

Näitä tälläsiä kuvia tuli aika paljon, ne hevoset vilisti siitä silmien ohi niin lujaa.. Mutta tän laitoin sen takia, koska ratsastajat oli pukeutuneet minioneiksi!!

Tiistaina lähdettiin Oristanoon, läheiseen kaupunkiin katsomaan La Sartigliaa, maailmankuulua tapahtumaa, joka on sekin vanha karnevaaliperinne, vaihtarien kanssa (Rotaryn järjestämä reissu siis oli) ja ihmisiä tulee joka puolelta maailmaa sitä seuraamaan. Istuinkin yhdessä välissä jonkun pariskunnan vieressä ja englantiahan ne puhuivat.

Ensin yksi pääratsastaja, joka tänä vuonna oli nainen, puetetaan. Tämä tyyppi vain istuu rauhassa puolitoista tuntia, kun nuo kaksi nuorta naista pukeutuneina Sardinian kansallispukuun, puettaa hänet. Kuulostaa aika tylsältä, vai mitä? Mutta ei se nyt niin tylsää ollut! Lopuksi hänelle laitetaan vielä tuo huntu ja naamari, joka jokaisella ratsastajalla täytyy olla (siis vain se naamari, huntu on vain tuolla pääjepulla).

Tässä keskimmäisenä näkyy pääratsukko puetettuna. Kaikilla hevosilla on tuollaiset samanlaiset kukalliset koristeet.

Sartiglia tarkoittaa siis käytännössä että hevonen laukkaa hullun lujaa ja ratsastaja yrittää sitten napata miekallaan tuon pienen tähden. Kuulostaa ihan mahdottomalta! Mutta tiistaina n. kolmestasadasta ratsukosta 24 sai napattua tähden.

Tiistaina odotin vielä innolla Le pariglie, eli kolme hevosta laukkaavat lujaa vierekkäin ja kolme ratsastajaa tekee hienoja temppuja niiden selässä, mutta tämä peruttiin huonon sään takia, yhyhyy :(

Nyt lauantaina mennään Macomeriin karnevaalikulkueeseen ja mä maalaan naamani Suomen lipuksi :p Sitten 15. ja 16. päivä Bortigalissa pidetään omat Le Parigliet, että se vähän lievittää tätä kamalaa, raastavaa, tuskaa harmitusta siitä etten niitä tiistaina Oristanossa nähnyt.

PS. En tiedä saitteko minkäänlaista kuvaa Carrellasta, Sartigliasta tai Parigliesta.. Parhaani mukaan yritin selittää mahdollisimman lyhyesti että jaksaisitte lukea :D
PPS. OON IHAN RAKASTUNUT IMAGINE DRAGONSIIN! ♥

Quando una stella muore

Ciao ciao ciao! Päätin tulla kirjoittelemaan kuulumisia ennen Firenzeen lähtöä, ettei tauko veny ihan hirmuisen pitkäksi :) lähtö on siis ylihuomenna ja bussi lähtee koulun edestä klo 05:00, ehheh, sunnuntaiaamua innolla odotellessa...

Viime lauantaina Christelle (kanadalais-vaihtari) tuli koulun jälkeen meille. Me katottiin New Girlin 3. tuotantokauden jaksot läpi, ollaan molemmat ihan rakastuneita siihen ja saatiin kyllä taas naureskella kunnolla.. Viiden, puoli kuuden aikoihin lähdettiin Lacesa-nimiselle juustotehtaalle, jossa mun iskä on töissä! Siellä oli jonkinlainen konsertti, mä en muista tuon duon nimeä, mutta laulut oli sardoksi ja muutama niistä oli kyllä ihan hyväkin :) ei mitään bilemusaa, mutta olihan se konsertti sardoksi juustotehtaalla (siellä tilassa, missä oikeesti tehdään juustoa.. haju oli kyllä sen mukainen!) oma kokemuksensa :D konsertin jälkeen saatiin vielä maistella juustoja ja niiden seurana oli kaikenlaista muuta herkkua, että kyllä vaihtareiden kelpas siellä mussuttaa ;)

Bongasin myös tutun nimen juustotehtaan laitteista! Tetra Pak, joka lukee aina maitopakkauksissa ja muissakin pakkauksissa. Mun isä kertoi mulle ennemmin, että tehtaalla on suomalaisia laitteita, mutta nyt kun googlasin niin yhtiö on kuulemma ruotsalaisperäinen. Noh, ei ihan mutta melkein, ollaanhan me joskus oltu samaa maata :D

Christelle lähti suoraan konsertista kotiin hostvanhempiensa kanssa, mutta mulla oli konsertin jälkeen tiedossa mun "serkun", Maria Antonellan synttärit! Samalla juhlittiin myös kahden muun synttäreitä, ylemmässä kuvassa olevan Giorgion ja jonkun toisen miehen, joka ei ollut päässyt paikalle :D syötiin perheen ja ystävien kanssa päivällinen ja päälle kakkua (toi täytekakku oli ihan huikee! ja oli se myös hyvää, omnom) ja tanssittiin vähän ballo sardoa ja toiset lauloivat karaokea ilman toimivia mikkejä. Toi alimmainen kuva on muuten ainoa (järkevännäköinen) todiste, että mäkin olin paikalla :D

Tehtiin tässä pari päivää sitten äitin kanssa Nutella-piirakka. Joo. Nutella-piirakka. Oli yhtä hyvää, miltä näyttää, vaikka täytyy kyllä sanoa, että ehkä mä tykkään Nutellasta enemmän vaan sellaisenaan. Mutta ei kyllä tuossakaan mitään valittamista ollut!

Nutella-piirakasta siirrytäänkin sitten tähän päivään. Ja pakettiin joka saapui Suomesta♥ ruisleivän, irtokarkkien, suklaan, sukkien, heijastimen, hammastahnan ja ruissipsien lisäksi, lisää vaatteita ja tennarit (koska mun sinisien tennareiden pohjissa on valtavat reiät :D:D). Oh mio dio, mä oon niin onnellinen tällä hetkellä! Suomalainen irtokarkki on niin hyvää (myös mun veli ja äiti tykkäsivät ;)) t. minä, joka söin jo kunnon annoksen, mutta aina vain tekee mieli lisää...

Siihen loppuivat kuvat, mutta asiaa mulla vielä riittää :D Mä aloitin tällä viikolla kuoron! Koululla on oma kuoro ja mä ajattelin että vaikka mun ääni ei mitään Whitney Houston -tasoa olekaan, niin ei se mitään, mä tykkään laulaa ja mä oon nyt sitten contralto... tai jotain sinnepäin (katoin google kääntäjästä eli kontra-altto suomeksi) :D kokoonnutaan keskiviikkoisin kolmesta viiteen, mutta mä missaan heti ekat harkat, koska ollaan Firenzessä. Mä en oo muuten vielä edes miettinyt pakkaamista, huomenna vois alottaa :b

Sitten toinen juttu, minkä vihdoin aloitin - italian kurssi! Aluksi mulle sanottiin, että lukio järjestää italian kurssin, mutta sitten ei järjestänytkään. Tämä kurssi on toisessa koulussa, mä en tiedä sen nimeä, mutta nunnat taitaa sitä pyörittää. Mun opettaja ei kuitenkaan ole nunna :D aloitin siis eilen, ja tästä lähin mulla on sitten torstaisin (uimisen lisäksi) neljästä kuuteen italiaa. Mun lisäksi siellä oli eilen vaan romanialainen Camelia ja ukrainalainen Alla, molemmat suurinpiirtein kolmekymppisiä. Mun pitää kysyä myös muilta vaihtareilta, jos he olisivat kiinnostuneita:) ja yks aika hyvä puoli tossa kurssissa on: se on ilmanen :D

Tälläinen sekapostaus taas :D nyt vähän Supernaturalia, sitten nukkumaan, huomenna kouluun ja sunnuntaina nokka kohti Firenzeä! En malta oottaa, reissusta tulee niin mahtava, koska onhan siellä mukana myös ihanaiset vaihtariystäväiseni!